MaxiFlex®

MaxiFlex®-käsineitä on saatavilla neljällä eri pinnoiterajalla, eli käsineissä on neljä eri vaihtoehtoa, joihin on lisätty eri määrä pinnoitetta. Useimpiin tehtäviin riittää pelkkä kämmenpinnoite, jolloin kämmenselkä voidaan pitää mahdollisimman joustavana. Joissakin tehtävissä tarvitaan kuitenkin pehmustetta tai öljysuojausta kämmenselkään, joten niihin soveltuu parhaiten 3/4- tai täyspinnoite. Tarjoamme eri pinnoiterajoja, jotta pinnoitetta olisi juuri sen verran kuin asiakas tarvitsee.

MaxiFlex® on poikkeuksellisen kestävä, ja se on saavuttanut jopa 18 000 sykliä testissä eli kaksi kertaa niin paljon kuin saman näköiset MaxiFlex®-kopiotuotteet yleensä saavuttavat. Tämän ansiosta MaxiFlex® kestää pidempään ja auttaa vähentämään käsinekustannuksia.

Hankauksenkestävyyttä mitataan asteikolla 1–4 (EN388), mutta tosiasiallinen kestävyys voi vaihdella näillä neljällä tasolla. Esimerkiksi tason 4 hankauksenkestävyys edellyttää, että käsine kestää vähintään 8000 hankaussykliä, mutta MaxiFlex-käsineet kestävät peräti kaksinkertaisen hankaussyklimäärän. Sen vuoksi MaxiFlex® ylittääkin tason 4 hankauksenkestävyyden vähimmäisvaatimukset, ja sitä pidetään kestävämpänä kuin vain tason 4 vaatimukset täyttävää tuotetta.

MaxiFlex®-käsineitä on saatavana 8 kokoa: 5 - 12 (XXS-XXXL)

MaxiFlex®-käsineiden kaikkien ominaisuuksien ja etujen lisäksi MaxiFlex® Cut™ -käsineissä on standardin EN388 tason 3 viiltosuoja.

Eivät. Voit pestä MaxiFlex® Active™ -käsineitä mielin määrin ilman, että materiaalit kuluvat pois, joten voit nauttia niiden tuomista eduista pitkään.

Mikropisteet takaavat lisäpehmeyden toistuvissa töissä, joten voit työskennellä pidempään mukavuuden kärsimättä.

Mikrovaahtonitriili on erityinen patentoitu nitriilipinnoiteyhdiste, jonka ansiosta (tällä pinnoitteella käsitellyt) käsineemme ovat täysin hengittäviä. Ohut pinnoite on helppo levittää tarkasti, mikä takaa parhaan liikkuvuuden ja joustavuuden.

Ei, MaxiFlex®-valikoima ei sisällä silikonia, lukuun ottamatta lisäpehmustettuja ja tavallistakin kestävämpiä MaxiFlex® Endurance™ -käsineitä, MaxiFlex® Elite™ -käsinemallit, joissa on koholla olevia pisteitä (34-244 ja 34-245) sekä MaxiFlex® Cut™ -käsineet, joissa on koholla olevia pisteitä (34-8443 ja 34-8453).

MaxiCut®

Parkitus on prosessi, jossa eläimen nahasta tehdään kestävämpi ja säilyvämpi. Käsitellyssä valmiissa nahassa voi olla kromi VI:ta, minkä vuoksi EU:n REACH-asetuksessa kromi VI mainitaan erityistä huolta aiheuttavana aineena (SVHC) ja se on rajoitettu 3 ppm:ään EN420-standardissa.

Nahka on ollut perinteisesti suosittu materiaali viilloilta suojaamiseen. Syynä tähän on ollut kuitenkin se, että aiemmin markkinoilla ei ole ollut muita vaihtoehtoja. CUTtech-teknologia-alustassa yhdistyvät toisiinsa erittäin kestävät langat ja kuidut, joiden avulla eri käsineille annetaan tarvittava viiltosuojaustaso. Suunnittelun tärkeimpänä tausta-ajatuksena on mahdollisimman suuri mukavuus ja käyttäjien tyytyväisyys. Tällaiset käsineet ovat huomattavasti parempia kuin perinteiset nahkakäsineet. Käsineet istuvat niin hyvin, että niitä ei tarvitse ottaa pois, kun siirrytään tekemään suurempaa tarkkuutta vaativaa työtä. Ks.

MaxiCut®-valikoimassa käytetään AIRtech®-teknologiaa, jonka ominaisuuksiin kuuluu täysi hengittävyys koko käden alueella.

Jotkin nykyisistä MaxiCut®-valikoiman tuotteista sisältävät silikonia, mutta uudet, mukavat ja hengittävät MaxiCut® Ultra™ -käsineet ovat silikonittomat ja niissä on tason 4C viiltosuoja.

MaxiChem®

Markkinoilla on tuhansia erilaisia kemikaaleja, ja vielä enemmän seoksia. Koska kaikilla kemikaaleilla on omat ominaisuutensa ja ne reagoivat eri tavoin käsineiden materiaalin kanssa, markkinoilla ei ole lainkaan kaikkiin tarkoituksiin soveltuvia käsineitä. Kemikaaleja hylkivissä käsineissä käytetään tavallisimmin nitriiliä. Se hylkii hyvin öljyjä, happoja, hydroksideja ja alkaaneja. Valitse käyttöympäristöösi parhaiten sopiva käsine ottamalla yhteyttä ATG:n maahantuojaan tai myyntiedustajaan.

MaxiChem® Cut -käsineillä on samat ominaisuudet ja edut kuin MaxiChem®-käsineillä ja lisäksi standardin EN388:2016 tason 3B viiltosuoja.

MaxiDry®

MaxiDry® on suunniteltu ensisijaisesti öljynkestäviksi, eivät käytettäviksi ympäristöissä, joissa käsitellään säännöllisesti kemikaaleja. Kemikaaleja kestämään olemme suunnitelleet MaxiChem®-käsineet.

MaxiDry®-käsineet on suunniteltu kestämään öljyä ja nesteitä, eikä niitä suositella käytettäväksi kemikaalien kanssa. Valikoimamme sisältää kemikaalien käsittelyyn sopivat MaxiDry® Plus™ -käsineet, joilla on alhainen kemikaalien kestävyys, ja MaxiChem®-käsineet, kun tarvitaan parempaa suojaa.

Liuotinpohjaisilla polyuretaanituotteilla voi olla hyvät pito-ominaisuudet liuottimen ansiosta. Eräs näistä liuottimista, DMF, on luokiteltu REACH-lainsäädännön mukaiseksi erityistä vaaraa aiheuttavaksi aineeksi (SVHC).

MaxiDry®-käsineiden pinnoite on suunniteltu kestämään ja torjumaan nesteitä ja öljyjä. Niitä ei ole kehitetty kestämään kemikaaleja. Kemikaalien käsittelyyn suosittelemme MaxiChem®-käsineitä.

Miscellaneous

ClassicRange sisältää ATG®:n tiukkojen laatu- ja puhtausvaatimusten mukaan valmistettuja perinteisempiä tuotteita useampiin käyttötarkoituksiin.

Ei. Mitään tuotantoprosessimme osaa ei ole ulkoistettu. Tämän avulla pystymme saavuttamaan tasaisen korkean laadun.

Valmistamme kaikki tuotteemme huippumoderneissa tehtaissa Sri Lankassa.

Valmistamme käsineitä eri ympäristöihin, emme käyttötarkoituksiin. Tällä tavoin löydät helpommin oikeat käsineet kulloiseenkin työhön: MaxiFlex® tarkkuutta vaativien töiden tekemiseen kuivissa ympäristöissä, MaxiDry® tarkkuutta vaativien töiden tekemiseen öljyisissä ja märissä ympäristöissä, MaxiCut® töihin, joissa on viiltojen riski ja MaxiChem® töihin, joissa voi altistua kemikaaleille. Joissakin tapauksissa erikoistuneempiin käyttötarkoituksiin voidaan tarvita vaihtoehtoisia tuotteita.

Vesipohjainen valmistus tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin: vesi on valmistusprosessin tärkeimpiä ainesosia.

DMF (dimetyyliformamidi, CAS: 68-12-2) on orgaaninen liuotin, jonka REACH on luokitellut erittäin ongelmalliseksi aineeksi (SVHC) artiklan 57 (c) – ”lisääntymismyrkyllinen aine” mukaisesti (luettelo aineista, jotka mahdollisesti sisällytetään lupamenettelyn piiriin, 2012). Tätä liuotinta käytetään liuotinpohjaisten polyuretaanikäsineiden valmistuksessa. ATG:n käsineissä ei käytetä SVHC:tä.

Alalla, jolla käsinetehtailla on perinteisesti valikoimissaan 400 erilaista mallia ja seitsemän käyttäjää kymmenestä käyttää väärää käsinettä, oli meidän mielestämme muutoksen aika. Neljä brändiämme kattavat yhdeksänkymmentä prosenttia teollisuuden käsinemarkkinoista ja helpottavat käsineen valintaa.

Meidät tunnetaan valmistajana, joka käyttää tuotteissaan nitriiliä ja erityisesti patentoitua AIRtech®-teknologiaamme. AIRtech®-teknologiassa hyödynnetään mikrovaahtonitriiliä, minkä ansiosta käsineet ovat sekä hengittävät että mukavat ja mahdollistavat erinomaisen liikkuvuuden.

MaxiFlex® -tuotevalikoimassa on useita käsineitä, jotka täyttävät FDA:n vaatimukset (21 CFR 177). MaxiFlex® UltimateTM (viitenro 34-874) ja muut vastaavat, sekä MaxiDry® ZeroTM (viitenro 56-451) täyttävät myös eurooppalaiset elintarvikestandardit (EU1935/2004). Saat tarkemmat tuotekohtaiset tiedot ATG®-edustajalta.

Vastaus on: Me kyllä voisimme tehdä käsineet, joissa yhdistyisivät kaikki nämä ominaisuudet, mutta niissä olisi yksi varjopuoli: MUKAVUUDEN puuttuminen. Käsineitä valittaessa täytyy tavallisesti priorisoida tarpeet, ja joitakin kompromisseja on tehtävä, jotta käsine soveltuisi mahdollisimman hyvin käyttötarkoitukseensa. Meillä on neljä eri käsinemerkkiä, jotka on suunniteltu niiden käyttäjien tarpeita silmällä pitäen.

Se on lyhenne sanoista Advanced Technology Gloves. Uskomme innovaatioon ja laatuun ja pyrimme jatkuvasti kehittämään tuotteitamme ja luomaan uutta.

Neljä brändiämme on suunniteltu eri ympäristöihin, mikä helpottaa valintaa. MaxiFlex® tarkkuutta vaativien töiden tekemiseen kuivissa ympäristöissä, MaxiDry® tarkkuutta vaativien töiden tekemiseen öljyisissä ja märissä ympäristöissä, MaxiCut® töihin, joissa on viiltojen riski ja MaxiChem® töihin, joissa voi altistua kemikaaleille.

Käsineemme on Skin Health Alliancen sertifioinnin mukaisesti hellävaraiset iholle, ja takaamme, etteivät tuotteemme sisällä SVHC:ta (REACH).

Käsineidemme muoto, istuvuus ja tuntu viittaavat niiden suunnittelutapaan, joka seuraa levossa olevan ihmiskäden luonnollisia linjoja. Tämä periaate on ERGOtech®-tekniikka-alustamme kulmakivi.

Läpäisyä tapahtuu, kun osa pinnoitteesta kontaminoi käsineen vuoria. Tämä on usein helppo havaita kääntämällä käsine nurinpäin ja tarkastelemalla vuoria. Käytämme ErgoTech®-tekniikka-alustaa läpäisyn ehkäisemiseen. Patentoidun pinnoiteprosessimme aikana korkeasti koulutetut ja taitavat insinöörimme säätelevät pinnoitteen paksuutta ja varmistavat näin pinnoitteen tasalaatuisuuden kaikissa käsineen osissa, joissa pinnoitetta käytetään. Valvomme myös tarkasti sitä, kuinka paljon pinnoitetta imeytyy vuoriin. Miksi? Näin varmistamme, että käsineen sisällä vain pehmeät kuidut pääsevät kosketukseen käyttäjän käden kanssa.

Totta kai. Saat ne ATG®-edustajaltasi.

Gauge viittaa käsineen vuorin neulomisprosessiin ja lopputuloksena saataviin ominaisuuksiin. Mitä suurempi gaugeluku on, sitä tiheämpää kangas yleensä on. Kangas on kuitenkin samalla ohuempaa. Siten 18 gaugen käsineet ovat yleensä ohuempia ja niissä on tiheämpi vuori kuin 15 gaugen käsineissä. Gaugeluvun lisäksi käsineen valintaa helpottavat useat muut ominaisuudet ja edut.

Osana Handcare-ohjelmaa kaikki käsineemme ovat pestyjä, jota varmistetaan niiden puhtaus Oeko-Tex-sertifioinnin mukaisesti. Ne on myös suunniteltu konepestäväksi enintään 6 kertaa.

Purchasing

Jälleenmyyjäverkostomme tekee mielellään tarjouksen tarpeidesi mukaan.

Näytteitä on yleisimmin saatavana paikalliselta ATG®-edustajaltasi tai jälleenmyyjältä.

Myyntikumppanimme huolehtivat tuotteidemme tuontiprosessista puolestamme ja takaavat käsineidemme nopean saatavuuden.

Emme toimita tuotteita suoraan loppukäyttäjille, vaan käsineemme ovat saatavana maailmanlaajuisen kumppanuusverkoston kautta. Katso paikallinen jälleenmyyjä täältä.

Jälleenmyyjäverkostomme ansiosta tuotteet toimitetaan yleensä suhteellisen nopeasti. Pyydä aluekohtaisia lisätietoja ATG®-edustajaltasi/-toimittajaltasi.

Tarkista ATG®:n jälleenmyyjät alueellasi verkkosivustostamme tai paikalliselta ATG®-edustajalta.

Standards

Yleensä pyöreä terä liikkuu edestakaisin testattavassa materiaalissa kiinteän kuorman alaisena. Materiaalin lävistämiseen tarvittava terän pyörimisliikkeiden määrä määrittää materiaalille myönnettävän viillonkestävyystason.

Technology

AD-APT™ on uusin tekniikkamme, jonka olemme integroineet joihinkin MaxiFlex®-käsineisiimme. AD-APT™-tekniikka on suunniteltu ja kehitetty pitämään kädet viileinä työskentelyn aikana, ja yhdessä testatun AIRtech®-tekniikkamme kanssa se takaa täydellisen hengittävyyden. AD-APT™ ja AIRtech® yhdessä pitävät kädet viileinä, kuivina ja tuottavina vaikeissakin olosuhteissa.

Se tarkoittaa, että käsineidemme pinnoitetut ja neulotut alueet hengittävät yhtä lailla. 360 asteen hengittävyyden takaa AIRtech®-tekniikka-alusta. Tämän tekniikan ansiosta sekä vuori että mikrovaahtonitriilipinnoite hengittävät, joten käsineet ovat täysin hengittävät.

Teemme kaikkemme sen eteen, että ATG®-käsineet ovat hellävaraisia sekä käyttäjän iholle että planeetallemme. Osana planeettaamme kohtaan tuntemaamme vastuuta olemme nimittäneet erikoisryhmän mittaamaan ja valvomaan jatkuvasti tuotantoprojektiemme lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia ympäristöllemme. ATG®:n HandCare® yhdistää kasvavan määrän elementtejä ja kuvastaa vakaumustamme, että erittäin kestävien käsineiden on oltava myös ihoystävällisiä ensi hetkestä alkaen.

Kaikki käsineemme on hyväksytty dermatologisesti Skin Health Alliancen vaatimusten mukaan. Kaikki tuotteemme pestään tuotantoprosessin jälkeen, jotta ne täyttäisivät Öko-Tex®-liiton fresh out of pack (tuoreena pakkauksesta) -sertifikaatin vaatimukset. Kaikki käsineidemme valmistuksessa käytetyt materiaalit ovat REACH-asetuksen (kemiallisten aineiden rekisteröinti, arviointi, lupamenettelyt ja rajoittaminen) mukaisia, eivätkä ne sisällä SVHC-aineita.

DURAtech® on tekniikka-alusta, joka pidentää käsineiden käyttöikää. Miksi? Koska on taloudellisesti järkevää käyttää kestäviä käsineitä, mutta tämä teknologia ei paranna vain kestävyyttä. Se varmistaa myös, että käsineesi pysyvät raikkaina ja puhtaina. Siksi käsineemme on suunniteltu niin, että ne voi pestä pesukoneessa. Näin pystyt hyödyntämään käsineiden erinomaisen kestävyyden täysin.

LIQUItech®-suoja on suunniteltu suojaamaan sinua. Siihen käytetään alan johtavaa pinnoiteteknologiaa, jota käytetään vain ATG®:n tuotteissa. Se tuottaa keveitä, joustavia pinnoitteita, joka lisätään erittäin tiheisiin saumattomiin neulevuoriin useilla eri pinnoitepainoilla. Pinnoitteen ja saumattoman neuleteknologian yhdistelmä voidaan suunnitella tarjoamaan nesteitä hylkiviä ominaisuuksia yhdessä matalan ja korkean tason kemikaalinkestävyyden kanssa. Samaan aikaan voidaan saavuttaa erittäin korkea käyttömukavuus, jota ei yleensä ole nestettä hylkivissä ja kemikaalinkestävissä käsineissä.

AIRtech® on asettanut hengittävyydelle uudet standardit. Se on suunniteltu ja kehitetty parantamaan mukavuutta estämällä lämmön kertyminen käsineen sisään. Asiakkaamme ovat kertoneet, että markkinoilla ei ole lainkaan vastaavaa tuotetta. Tämän tekniikan avulla käyttäjät voivat käyttää käsinettä käyttömukavuuden kärsimättä pidempään kuin mitään muuta käsinettä. AIRtech® mahdollistaa ilmiön jota nimitämme täydeksi käden hengittävyydeksi. Viileät kädet ovat tyytyväiset, turvalliset ja tehokkaat.

GRIPtech® vähentää käden väsymistä ja lisää turvallisuutta. Micro-cup-pintakäsittelyä käyttävä GRIPtech®-tekniikkamme parantaa käsineen pito-ominaisuuksia, jolloin kohteita voi käsitellä turvallisemmin. Lisäksi se vähentää luisumisen aiheuttamaa käden väsymistä. Jotta tämä erittäin tehokas tekniikka toimisi, patentoitua pinnoiteprosessia käytetään vain kohdissa, joissa sitä tarvitaan. Näin käsineissä säilyy myös paras mahdollinen joustavuus ja liikkuvuus.

ERGOtech® pyrkii saamaan käsineen toimimaan kuin toinen iho. ERGOtech® pyrkii parantamaan käsineidemme muotoa, istuvuutta ja tuntua, mikä takaa erinomaisen käyttökokemuksen. Yhdisteemme ovat hyvä esimerkki tästä tekniikasta. Kehittämämme yhdisteet mukautuvat käden liikkeisiin, minkä ansiosta ne ovat käytössä erittäin joustavia. ERGOtech® on suunniteltu, kehitetty ja integroitu käsineisiimme, jotta se seuraisi käden luonnollisia linjoja ja takaisi poikkeuksellisen juostavuuden, näppäryyden ja kosketustuntuman.

Skin Health Alliance (SHA) on johtava kansainvälinen ihoterveysalan yhteisö, joka tekee läheistä yhteistyötä ihotautilääkärien, tutkijoiden ja tieteentekijöiden kanssa. Se myöntää ammattilaistason hyväksyntiä yrityksille, palveluille ja brändeille, jotka etsivät riippumattoman ihotautialan spesialistien tunnustusta tuotekehitystyölleen.

Haluamme käsineidemme olevan käyttökuntoiset suoraan pakkauksesta, joten vaikka takaamme kaikkien tuotannon elementtien olevan turvallisia työntekijöillemme, haluamme taata puhtauden pesemällä kaikki valmistamamme käsineet.

Pidämme käsineidemme hajut kurissa käyttämällä niissä sanitized-puhdistustekniikkaa. Sanitized® on kuin deodorantti, joka pitää käsineet raikkaina pidempään ja antaa turvallisen ja suojatun olon. Huomaa, että ATG® käyttää erityistä Sanitized®-tuotetta, joka ei sisällä triklosaania.

CUTtech® yhdistää ja sekoittaa huippukestäviä lankoja ja kuituja antamaan eritasoista viiltosuojaa unohtamatta korkeaa käyttömukavuutta ja käyttäjän tyytyväisyyttä. Hankimme kuitumme ainoastaan pitkäaikaisilta avainkumppaneilta. Ne pinnoitetaan, kierretään ja päällystetään omissa tuotantotiloissamme, ja lopputuloksena on innovatiivisia lankoja ja kuituja, jotka ovat sekä kevyitä että joustavia. Ne on suunniteltu tehokkaaseen käyttöön.