ATG® Intelligent Glove Solutions on nyt Euroopan turvallisuus- ja terveysalan ammattijärjestöjen verkoston (ENSHPO) virallinen tukijäsen.

Tämän jäsenyyden myötä tulemme toimimaan kumppaneina ja tukemaan työsuojelun ammattilaisia koko Euroopassa – tiedon ja mahdollisuuksien jakamisen merkeissä.

Kestävyyden ja intohimon riemuvoitto – Jimmy Rönn voitti Race Across America (RAAM) -kisan

20. kesäkuuta 2024 Jimmy Rönn, ruotsalainen pitkänmatkanpyöräilijä, ylitti maaliviivan kuuluisan Yhdysvaltain halki ajettavan ultramatkan maantiepyöräilykilpailun – RAAMin – voittajana saavuttaen pitkäaikaisen unelmansa. Hän selvitti 4 962 kilometrin matkan Kalifornian Oceansidesta itärannikon Atlantic Cityyn alle yhdeksässä päivässä tukijoukkoinaan oma JR Ultracycling -tiiminsä sekä ATG® Glove Solutions.

Mangrovemetsän uudistaminen Sri Lankassa – sijoitus ilmastoomme

Osallistumalla OneMillionTrees-kampanjaan ATG tekee tietoisen valinnan sitoutua ilmastonsuojeluun ja ekosysteemien säilyttämiseen Sri Lankassa. Jokaisen valitsemamme puunistutusprojektin myötä olemme askeleen lähempänä miljoonaa istutettua puuta. Metsien uudistamisen lisäksi olemme mukana myös aktivoimassa joutomaata ja turvaamassa kestävällä tavalla srilankalaisten toimeentuloa.

Kuumien kisojen voittoon viileiden käsineiden avulla

ATG® on PERTAMINA ENDURO VR46 -kisajoukkueen virallinen käsinetoimittaja kaudella 2024.

ISO-tason D tai sitä parempi viiltosuoja ei tarkoita samaa kuin coupe-testin taso 5

Eräs nykypäivän myytti on ollut vallalla siitä asti, kun vuonna 2016 otettiin käyttöön uudistetut merkintästandardit, joiden myötä coupe-standardi määriteltiin uudelleen ja ISO 13997 -testi otettiin käyttöön.

Mukavuus vs Suorituskyky, voitko saada molemmat?

Säännösten ja tekniikoiden yhä nopeammin muuttuvassa viidakossa kadottaa helposti käsityksen siitä, mitkä ovat ydinasioita työntekijöiden turvallisuuden ja tehokkuuden kannalta.

Onko pito uusi turvallisuusominaisuus?

Tästä artikkelista taitaa tulla maailman lyhyin, koska vastaus kysymykseen on lyhyesti: kyllä, pito on todellakin uusi turvallisuusominaisuus. Mutta miksi juuri pito tekee käsineiden käytöstä turvallisemman?

Tietääkö vai eikö, siinä pulma

Elämme yhä globaalimmassa yhteiskunnassa. Pysähdy hetkeksi ja katso ympärillesi. Näkemilläsi tavaroilla on todennäköisesti takanaan enemmän lentokilometrejä ja käytyjä paikkoja ympäri maailman kuin sinulla.